Itsensä kehittäminen

Kaksi asiaa, joita vuoret opettivat tavoitteista

Vuoret ovat inspiroineet minua jo lapsena, mutta todellisille vuorille pääsin vasta aikuisena. Käytyäni vuonna 2017 Kilimanjaron huipulla, Afrikan korkeimmalla vuorella, vuorista tuli minulle tärkeä metafora tavoitteiden asettamiselle ja toteuttamiselle. Tässä kaksi tärkeää opetusta vuorilta sinulle.

1. Valitse oikea tavoitetila

”Tavoite ei ole koskaan päästä vuoren päälle, vaan hengissä alas”, sanoi tutkimusmatkailija Johan Ernst Nilson, jonka kanssa kävin Kilimanjaron huipulla. Myös kilpaillessani triathlonissa tajusin, että maaliin pääsyä motivoivampi tavoite oli se, että pääsen makaamaan hierontapöydälle tai porealtaaseen nauttimaan onnistuneesta kilpailusta.

Haluttu tavoitetila on aina tulevaisuudessa. Kun kuvittelet sen, se aiheuttaa sinussa tunteita. Jos tavoitetilasi ei innosta tai motivoi sinua, suosittelen valitsemaan toisen hetken tavoitetilallesi, yleensä jostain vielä hieman kauempaa tulevaisuudesta.

Tällä on iso merkitys esimerkiksi silloin, kun sinun tulee ratkaista jokin ikävä tilanne elämässäsi. Kun edellinen parisuhteeni ei tuntunut toimivalta, asetin itselleni tavoitteen: Olla tilanteessa, jossa nautin yksin asumisesta ja vapaudestani. Jos olet päättänyt erota, ei ole välttämättä kiva ajatus asettaa tavoitteeksi eroamisen hetkeä, kuten ”eropaperit allekirjoitettu”, vaan ennemmin se hetki, kun kaikki on jo hieman rauhoittunut. Monikaan ei halua asettaa tavoitteeksi eron hetkellä uudessa parisuhteessa olemista. Missään ei kuitenkaan lue, että niin ei saisi tehdä.

Kun mietit haluamaasi tavoitetilaa, tarkasta onko se haluamasi tavoitetila vai jokin, mitä tulee seuraavaksi? Kumpi innostaa tai motivoi sinua enemmän tai tuntuu paremmalta? Valitse tavoitetilaksesi se, jota haluat enemmän.

2. Jokaiseen tavoitteeseen on monta tietä

Vuorelle on monta tietä. Huomasin tämän konkreettisesti, kun katsoin edessäni kohoavaa Kilimanjaroa ja näin kuinka monta polkua nousi ylös. Yksi yleisimmistä virheistä tavoitteiden asettamisessa on se, että tehdään yhdestä vuorelle vievästä tiestä tavoite. Huono puoli tässä on se, että silloin ei nähdä kaikkia muita teitä ja ollaan myös jumissa, jos valitulla tiellä on esteitä.

Esimerkiksi yksi asiakkaani kertoi asettaneensa tavoitetilakseen joogata joka päivä. Hän oli asettanut tämän tavoitteen, koska halusi selkänsä olevan terve. Kysyin silloin häneltä: ”Jos tavoitetilasi olisi terve selkä, kuinka monta vaihtoehtoa sinulla olisi sen toteuttamiseen?” Haastoin hänen tavoitetilansa, koska jos hän ei jostain syystä voisi joogata, se ei tarkoittaisi sitä, etteikö hän voisi pitää huolta selästään jollakin toisella tavalla.

Mieti onko miettimäsi tavoitetila siis ennemmin tie johonkin vai itse tavoitetila. Se voi olla kumpi vain, mutta valitse se, joka vie sinua parhaiten eteenpäin ja antaa sinulle enemmän mahdollisuuksia.

Kaikkea parasta elämääsi!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

P.S. Tämä teksti on ote kirjoittamastani Saa mitä haluat -kirjasta.

 

Varmista, että sinulla on omat tavoitteet

Haasteet, joita kohtaamme unelmiin ja tavoitteisiin pyrkiessämme, ovat erilaisia, kun kyse on itse keksitystä tavoitteesta. Kun tavoitteet, joihin itse oikeasti haluaa päästä, aiheuttavat haasteita, on niihin helpompi suhtautua ilolla ja innostuksella kuin, jos tavoite on tullut ulkopuolelta, jolloin sen haasteisiin keskittyminen saattaa turhauttaa ja saada aikaan tyytymättömyyttä.

Mieti mikä on oma tavoitteesi

Jos töissä joku muu asettaa sinulle tavoitteita, suosittelen, että mietit myös itse omia työhön liittyviä tavoitteita. Kun olet asettanut oman tavoitteen, huomaat, että olet kiinnostuneempi työstä ja olet innokkaampi ratkomaan siihen liittyviä haasteita. Se auttaa sinua myös etenemään työssäsi, mikäli se on jotain mitä haluat.

Esimerkiksi työpaikan antama tavoite asiakaspalvelun hoitamiseen voi olla vastata joka päivä kaikkiin yhteydenottoihin ja saada lisää tyytyväisiä asiakkaita. Oma tavoitteesi voi liittyä siihen, miten hoidat tuota työtä. Onko tavoitteesi saada 50 ihmistä hymyilemään joka päivä tai lähteä päivän jälkeen tyytyväisenä kotiin. Jos olet työnantaja, auta työntekijöitäsi miettimään omia tavoitteitaan.

Ota joka päivä pieni hetki tavoitteillesi

Mitä tahansa muutoksia haluatkaan elämääsi tai mitä tahansa haluatkaan elämäsi olevan, käytä apunasi tietoisesti asetettuja tavoitteita ja huomaat, että kaikki on mahdollista.

Kun ymmärrät, miten helposti voit asettaa tavoitteita, voit käyttää niiden asettamista hyödyksi myös arjen pienissä ja isoissa tilanteissa, kuten siinä, miten haluat työmatkasi sujuvan tai mitä haluat tapahtuvan kotona pitkän päivän jälkeen. Tavoitteiden luominen alkaa siitä, että otat aikaa oman elämäsi miettimiseen. Se on parasta aikaa, mitä voit ottaa itsellesi. Harjoittele ottamaan siihen joka päivä pieni hetki. Jo muutamalla minuutilla on iso merkitys.

Yksi Saa mitä haluat -valmennuksen käynyt nainen kertoi minulle, että hänelle oli tärkeää ymmärtää jakaa tavoitteet osa-alueisiin.

”Helpottaa paljon, kun tavoitteita voi asettaa eri elämän osa-alueille ja voi keskittyä niistä sitten yhteen kerrallaan. Itse aloitin fyysisestä hyvinvoinnista, mutta kaikilla alueilla on tapahtunut paljon kehitystä. Nyt olen jo löytänyt hyvän työpaikan, ihanan miesystävän, lasten asiat ovat selkeytyneet ja jaksan kehittää itseäni.”

Saa mitä haluat -kirjassa käyn kanssasi läpi Saa mitä haluat -prosessin. Annan siinä sinulle konkreettiset ohjeet siihen, miten voit toteuttaa mitä tahansa elämässäsi. Ja tämä todella koskee koko elämääsi, eikä vain yhdessä asiassa menestymistä.

Saa mitä haluat -kirja on nyt saatavilla myös E-kirjana!

Saa mitä haluat -E-kirja löytyy useimmista e-kirjapalveluista muun muassa Storytel, Bookbeat ja Nextory.

Kun ostat tai lataat e-kirjan itsellesi 30.9. mennessä, saat itsellesi huikeat bonukset!

  • 10€ lahjakortti fyysiseen Saa mitä haluat -kirjaan

  • 50€ lahjakortti Saa mitä haluat -verkkokurssille!

Kun olet ostanut tai ladannut e-kirjan, lue täältä ohjeet miten saat bonukset itsellesi!

Antoisia lukuhetkiä ja kaikkea parasta elämääsi!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

P.S. Tämä teksti on ote kirjoittamastani Saa mitä haluat -kirjasta.

 

Vertailu tyytyväisyyden tappajana - 3 vertailutapaa, joista kannattaa harjoitella pois

Ihmiselle on luontaista vertailla asioita. Vertailu lisää myös tehokkaasti huonommuuden ja vajavaisuuden tunnetta sekä tyytymättömyyttä omaan elämään. Vertaatko sinäkin itseäsi muihin tai omiin aiempiin suorituksiisi..?

Tässä kolme vertailutapaa, joista suosittelen harjoittelemaan pois:

1. ”Naapurilla menee paremmin kuin minulla.”

Naapuri voi tässä tarkoittaa myös ystävää, työkaveria tai puolisoa. Tässä on kaksi puolta: Toisaalta on turhaa verrata kummalla menee paremmin, koska toinen on todennäköisesti aina joissakin asioissa parempi. Sinulla menee hyvin tai on osaamista vain eri asioissa.

Toisaalta tämä liittyy siihen, että ajatellaan, että mitä hän, jolla menee paremmin, ajattelee minusta. Jos todella haluat tietää, mitä naapurisi ajattelee sinusta, kysy häneltä sitä. ”Mitä mieltä sinä olet mieltä meidän talostamme / minun työstäni / minusta?”.

2. ”Minun olisi pitänyt jo onnistua tässä.”

Tuo ajatus kertoo, että vertaat tekemistäsi jonkun muun suoritukseen tai omaan aiempaan onnistumiseesi. Onnistut parhaiten, kun keskityt tämänhetkiseen suoritukseesi, tekemiseesi ja elämääsi.

3. ”En ole yhtä hyvä kuin...”

Tässä yleensä verrataan johonkin toiseen ihmiseen tai siihen, miten on aiemmin onnistunut omassa elämässään. Mieti, mihin vertaaminen olisi sinulle paras vaihtoehto itsesi kannalta.

Vertailu itsessään ei ole huono asia, silloin kun sitä käyttää fiksulla tavalla itsensä kehittämiseen. Fiksu tapa on esimerkiksi se, että katsot, miten joku tekee jonkun asian paremmin kuin sinä ja vertaat, miten sinä voisit oppia häneltä tekemään saman asian paremmin kuin tällä hetkellä. Voit esimerkiksi verrata itseäsi todella onnelliseen ihmiseen ja miettiä, mitä hän tekee eri tavalla kuin sinä. Ei myöskään ole väärin kysyä häneltä vinkkejä ja ohjeita.

Fiksu tapa vertailla on esimerkiksi se, että katsot, miten joku tekee jonkun asian paremmin kuin sinä ja vertaat, miten sinä voisit oppia häneltä tekemään saman asian paremmin kuin tällä hetkellä.


Opi ihmisiltä, jotka ovat ympärilläsi

Sen sijaan, että olisit kateellinen ystäväsi, naapurisi tai jonkun muun henkilön menestyksestä - kysy heiltä miten he tekevät sen!

Mitä tahansa haluatkaan elämässäsi muuttaa tai kehittää, ympärilläsi on ihmisiä, joilta löytyy erilaista osaamista, josta sinäkin voit hyötyä. Kaikkea tietoa ja osaamista ei tarvitse hakea kirjoista tai kursseilta, vaan voit hyödyntää tätä vähän käytettyä mahdollisuutta kysyä ympäriltäsi olevilta osaavilta ihmisiltä.

Kysy miten he tekevät sen

Kiinnitä huomiota sellaisiin ympärilläsi oleviin ihmisiin, jotka ovat hyviä jossakin asiassa ja kysy heiltä, miten he tekevät sen. Erityisesti kannattaa olla utelias heidän ajatuksistaan ja asenteestaan. Jos vaikka näet kaupassa pitkässä jonossa yhden henkilön, joka on täysin rauhallinen siitä huolimatta, että koko muu jono on stressaantunut, kysy häneltä, miten hän osaa olla niin rauhallinen.

Myös heiltä kannattaa kysyä oppia:

  • Työkaveri, joka tulee töihin aina iloisena

  • Pariskunta, joka näyttää nauttivan aina yhdessäolosta

  • Henkilö, jolla on tavallista enemmän energiaa

  • Henkilö, joka suhtautuu ongelmiin erityisen hyvällä asenteella


Keneltä sinä voisit ottaa mallia ja oppia?

Näillä ajatuksilla kaikkea parasta elämääsi!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

P.S. Tämä teksti on ote kirjoittamastani Saa mitä haluat -kirjasta.

 

Mitä tehdä, kun kaikki ei ole vielä muuttunut haluamallasi tavalla?

Kohtaan usein sitä, että ihmiset kiinnittävät huomiota vain niihin asioihin, jotka eivät ole vielä muuttuneet heidän haluamaansa suuntaan. Tämän haasteen kohtaavat usein ihmiset, jotka ovat taipuvaisia suorituskeskeisyyteen.

Tässä kaksi tärkeää ratkaisua tähän haasteeseen liittyen, riippumatta siitä millainen suorittaja olet. Nämä ovat erityisen hyväksi elämällesi ja auttavat sinua myös lopulta saamaan kaipaamasi muutokset ja onnistumaan tavoitteissasi.

2 asiaa, jotka voit tehdä, kun kaikki asiat eivät vielä ole haluamallasi tavalla

Sen sijaan, että murehdit sitä, että sinulla ei ole vielä kaikkea, suosittelen sinua...

  1. Keskittymään nauttimaan elämästä ja pitämään hauskaa haluamallasi tavalla.
    Se ei aina edistä haluamiasi tavoit- teita, mutta olet myöhemmin kiitollinen siitä, että otit välillä rennommin. Tämä voi tehdä myös yllättävän hyvää monelle ihmissuhteellesi.

  2. Muista aina olla kiitollinen siitä, mitä sinulla on.
    Harjoittele olemaan kiitollinen niistä onnistumisista, joita olet saanut aikaan.

Harjoittele olemaan kiitollinen

Yksi tie onnellisuuteen on aloittaa ja lopettaa jokainen päivä olemalla kiitollinen siitä, mitä sinulla on ja mitä olet saanut aikaan. Voit olla kiitollinen hyvin yksinkertaisista ja pienistä asioista. Voit myös olla kiitollinen samasta asiasta useampina päivinä. Itse olen joka päivä kiitollinen perheestäni. Tämä kiitollisuuden aihe ei koskaan vanhene. Mistä sinä olet kiitollinen?

Olet todennäköisesti kuullut tämän kiitollisuusajatuksen aikaisemminkin, mutta oletko oikeasti kiitollinen joka päivä? Niin kauan kuin et koe jatkuvasti lisääntyvää kiitollisuutta elämässäsi, ei auta, vaikka tietäisit kuinka monta kiitollisuus-harjoitusta. Kiitollisuus elämässä lisääntyy harjoittelemalla. Suosittelen harjoittelemaan sitä joka ikinen päivä. Se auttaa sinua myös olemaan onnellinen.

Pyrin antamaan sinulle syitä kiitollisuuden harjoittamiseen. Riippumatta siitä meneekö sinulla mielestäsi hyvin vai huonosti, voit olla varma, että jokaisessa päivässä on syitä kiitollisuuteen. Sinun tarvitsee vain huomata ne.

Kiitollisuus auttaa sinua olemaan onnellinen. Kiitollisuus on myös ensimmäinen askel missä tahansa elämänmuutoksessa.

Kun kysyin Suomen johtavalta elämäntapamuutos-ekspertiltä, Tomi Kokolta, mikä on hänen mielestään tärkeintä elämänmuutoksen tekemisessä, hän sanoi hetkeäkään miettimättä: ”Kiitollisuus. Vasta sen jälkeen tulee kaikki muu, kuten syyt muutoksen tekemiseen, ihmiset ympärillä, selkeät tavoitteet ja rakastuminen itse prosessiin.”

Kaikkea parasta elämääsi!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

P.S. Tämä teksti on ote kirjoittamastani Saa mitä haluat -kirjasta.

 

Kuusi tapaa lisätä jaksamista ja energiaa hetkessä

Haluaisitko oppia miten saat nopeasti lisää energiaa arjessasi? Nämä kuusi tapaa lisäävät jaksamista ja energiaa hetkessä!

Olen vuosien ajan käyttänyt itse näitä tapoja siihen, että saan lisää energiaa.

6 Tapaa energian lisäämiseksi

  1. Hengitä syvemmin,
    niin että kehosi ja aivosi saavat enem- män arvokasta happea.

  2. Juo riittävästi vettä.
    Se, kuinka paljon on riittävästi, riippuu monesta asiasta, kuten siitä miten paljon liikut ja kuinka lämmintä on. Kokeile mikä sopii sinulle. Juo riittävästi, mutta älä liikaa.

  3. Liiku, koska liike luo lisää energiaa.
    Yksi maailman tehokkaimmista tavoista liikkua, on pomppinen. Sata pomppua aamuisin trampoliinilla tai lattialla käynnistää kehon. Kymmenen tai kaksikymmentä pomppua kesken päivän antavat virtaa. 5 x 20 pomppua päivässä ei kuulosta pal- jolta, mutta kymmenessä vuodessa siitä tulee 365 000 ja 30 vuodessa 1 095 000 pomppua. Sata ei ole paljon muuta kuin iässä, mutta miljoona on aina paljon. Olen varma, että miljoonalla pompulla on iso merkitys sen suhteen, pääsetkö sadan vuoden ikään asti ja millaisessa kunnossa.

  4. Hymyile ja tee asioita, jotka saavat sinut iloiseksi.
    Tee jotain, josta nautit todella paljon tai jota haluat erityisesti tehdä. (Huom! Tämä ei tarkoita sitä, että sinun tarvitsisi aina olla hyvällä mielellä. Jokaisella on lupa kokea huo- noja hetkiä ja päiviä).

  5. Pysähdy ja meditoi,
    kuuntele lempimusiikkiasi tai tee rentoutusharjoitus.

  6. Nuku tunti lisää.
    Nukuitpa nyt miten paljon tahansa, lisää yksi tunti lisää yöuneesi ja katso miten se vaikuttaa. (Tämä vinkki tulee High Performance Academyn perus- taneelta Brendon Burchardilta.)

Valitse näistä tavoista yksi, jota alat harjoittaa arjessasi.

Harjoittele sitä niin kauan, että teet sen jo ihan huomaamatta.

Tsemppiä ja energiaa elämääsi!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

P.S. Tämä teksti on ote kirjoittamastani Saa mitä haluat -kirjasta.

 

Miten päästä alkuun tavoitteiden toteuttamisessa?

Saa mitä haluat -kaavan yksinkertainen idea on mennä askel askeleelta. Mieti, mikä on ensimmäinen askeleesi kohti tavoitetilaasi. Sitten mieti sen jälkeen, mikä on toinen askeleesi ja sen jälkeen kolmas.

Tämä saattaa kuulostaa sinusta yksinkertaiselta ja saakin kuulostaa. Tämän on tarkoitus olla maailman yksinkertaisin tapa toteuttaa mitä tahansa. Ja tämä myös toimii!

Mistä sitten kannattaa aloittaa? Tässä muutamia ehdotuksia:

1. Aloita siitä, mistä sinun on helppo aloittaa.

Kuten sanoin alku on yleensä kaikista raskain. Mitä vaikeammasta tilanteesta lähdet liikkeelle, sitä enemmän suosittelen sinua aloittamaan tarpeeksi helposta askeleesta.

Mitkä olisivat helppoja askeleita? Tässä muutamia esimerkkejä:

  • Jos tavoitteesi on voida paremmin, voit alkaa hengittää rauhallisemmin. Sen aloittaminen ei maksa mitään ja voit aloittaa sen heti.

  • Jos tavoitteesi on tienata lisää, askeleesi voi olla se, että kysyt pomoltasi, mitä voisit tehdä enemmän tai paremmin, jotta saisit lisää palkkaa.

  • Jos tavoitteesi yrittäjänä on nostaa yrityksen tulosta, ota itsellesi paperilappu, johon kirjoitat, millainen toiminta tuottaa yrityksellesi eniten.

  • Jos tavoitteesi on olla energinen ja jaksaa hyvin, mene tänä iltana tuntia aikaisemmin nukkumaan.

  • Jos tavoitteesi on saada parisuhteesi kukoistamaan, kysy puolisoltasi, mikä puolisollesi on tärkeää ja ota se huomioon. Jos kysyminen tuntuu vaikealta, voit myös aloittaa katsomalla häntä enemmän silmiin.

2. Aloita jostakin, minkä ymmärrät.

Voi olla, että valitsemasi tavoitteen saavuttamiseen liittyy paljon asioita, joista sinä et vielä tiedä mitään. Olen kuitenkin varma, että tiedät jonkin tavan, jolla voit edistää tavoitettasi. Siitä on hyvä aloittaa.

Jos tavoitteenasi on esimerkiksi huippukunto, et välttämättä tiedä vielä, mitkä olisivat sinulle parhaita tapoja treenata, mutta ymmärrät, että jos kävelet päivän aikana enemmän, se kohentaa kuntoasi.

Jos tavoitteesi on hyvinvoiva parisuhde, voi olla vaikea tietää, miten parantaa sitä ja mitä kaikkea sinun tulisi tehdä sen eteen, varsinkin jos nykyinen tilanteenne on huono. Silloin voit aloittaa siitä, minkä tiedät toimineen aiemmin, esimerkiksi järjestää enemmän yhteistä aikaa merkitsemällä koti-iltoja kalenteriin.

Jos olet saanut itsesi todella vaikeaan elämäntilanteeseen ja tavoitteesi on päästä sinulle hyvään tilanteeseen, ala vahvistaa sitä, minkä osaat parhaiten. Jos esimerkiksi olet joutunut taloudellisesti pahaan tilanteeseen, keskity siihen, mitä sinä osaat. Se voi olla nykyisen tilanteen kartoittaminen, kulujen pienentäminen, lisätulojen miettiminen tai avun pyytäminen.

3. Aloita siitä, mitä sinä haluat tehdä tai mikä kiinnostaa sinua eniten.

Näin yleensä pääsee hyvin vauhtiin. Moni aloittaa vaikeasta asiasta tai jostain mitä ei ymmärrä ja kokee sen jälkeen, että ei tästä tule mitään. Saa mitä haluat -kirjaa kirjoittaessani en tiennyt aina, mitä tehdä seuraavaksi. Silloin yleensä valitsin sen tavan edistää kirjaa, joka tuntui sillä hetkellä kaikista kiinnostavimmalta, tai sen mitä halusin eniten tehdä. Luulin, että kirjan kirjoittaminen on vain kirjoittamista, mutta siihen sisältyikin aika paljon kaikkea muutakin, ja siksi pystyin aina edistämään kirjaa jollakin tavalla eteenpäin.

Tärkeintä on, että teet jotakin, joka tuntuu sillä hetkellä askeleelta eteenpäin. Aina et tiedä etukäteen miten paljon se johtaa sinua eteenpäin, mutta se ei haittaa.

Tsemppiä aloittamiseen!

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

Miten päätös tehdään?

Jokainen meistä on tehnyt elämässään päätöksiä. Uskon, että jokainen on tehnyt myös niin sanottuja leikkipäätöksiä. Keksin tämän sanan, kun moni asiakkaani teki päätöksen, mutta ei elänyt päätöksen mukaan. Tällöin on mielestäni kyse leikkipäätöksestä. Kun ihminen tekee aidon päätöksen, se näkyy aina toiminnassa. Jos päätät jotain, toimit päätöksen mukaan. Mitä vahvempi päätös, sitä vahvempi toiminta.

Todellista päätöstä ei tehdä vain kerran

On kuitenkin tärkeää, että ymmärrät, että todellista päätöstä ei koskaan tehdä vain kerran. Se, kuinka usein päätös tulee tehdä tai kuinka usein se tulee uusia, riippuu asiasta ja päätöksen voimakkuudesta. Kerron Saa mitä haluat -kirjassani esimerkin Tom Lassilasta, joka päätti joka päivä olla onnellinen. Kuinka usein hänen tulee uusia päätöksensä onnellisuudesta? Sanoisin näin: Niin kauan kuin hän aikoo olla joka päivä onnellinen. Hänen tulee siis uusia päätöksensä ja pitää siitä kiinni joka päivä.

Pelkkä päätös ei riitä

Se, että yhtenä päivänä tehdään päätös ja sitten kuukauden päästä ihmetellään, kun mitään ei tapahtunutkaan, on mielen harhaa siitä, että pelkkä päätös riittäisi ilman toimintaa. Yleensä tämä johtaa siihen, että kokee itsensä jollakin tavalla huonoksi tai saamattomaksi ihmiseksi, joka ei osaa pitää päätöksiä. Jos sinulle on käynyt tai käy niin, älä turhaan murehdi. Jokainen meistä tekee päätöksiä, joista ei pysty toteuttamaan täydellisesti.

On mielen harhaa siitä, että pelkkä päätös riittäisi ilman toimintaa.

Teetkö päätöksen oikealla hetkellä?

Jos sinä et pysty pysymään päätöksessäsi, se voi johtua siitä, että teit päätöksen hetkellä, jolloin sitä ei kuulunut tehdä. Kun ymmärrät, että päätös tarvitsee uusia riittävän monta kertaa, on turhaa kokea huonommuutta siitä, ettei ole pysynyt päätöksessä ensimmäisellä yrityksellä.

Jokainen päätös vaatii harjoittelua ja päätöksen mukaan eläminen vaatii tottumista. Joskus se sujuu helpommin, joskus se on vaikeampaa. Täytyy myös ymmärtää, että jokainen muutos ja päätös vie energiaa. Jos teet liian monta muutosta tai päätöstä kerralla, sinulla ei välttämättä riitä energiaa kaikkien ylläpitämiseen ja siksi osa niistä tippuu matkasta. Suosittelenkin aina tekemään vain yhden päätöksen tai muutoksen kerrallaan ja harjoittelemaan sen mukaan elämistä.

Esimerkki arjestani

Olen monta kertaa päättänyt, että alan mennä aikaisin nukkumaan. Välillä onnistun pysymään päätöksessä pitkään, mutta välillä unohdan tehdä päätöksen, ja silloin valvon todella myöhään. Olen kuitenkin huomannut, että joka ilta, kun muistan tehdä päätöksen mennä aikaisin nukkumaan, ja vielä kerron itselleni, mihin aikaan menen nukkumaan, niin tapahtuu.

Toisille aikaisin nukkumaan meneminen on jotain, mitä he ovat tehneet aina. Silloin päätöksen tekemiseen ei tarvitse käyttää lisäenergiaa. Minä taas olen harjoitellut menemään myöhään nukkumaan. Siksi minun tarvitsee opetella täysin uusi tapa tehdä joka päivä päätös mennä aikaisin nukkumaan. Minä en todellakaan mene aikaisin nukkumaan, jollen päätä sitä joka päivä erikseen. En ehkä tule koskaan täysin haluamaan aikaista nukkumaan menoa. Jos siis haluan mennä loppuelämäni ajan aikaisin nukkumaan, se vaatii ehkä, että joka päivä päätän erikseen tekeväni niin. Voi toki olla, että muutaman vuoden kuluttua olen onnistunut niin hyvin, että en enää edes muista, että tykkäsin joskus valvoa myöhään.

Jos haluat elää onnellisen elämän, sinun tarvitsee päättää joka päivä uudestaan, että teet niin. Kun nousin Afrikan korkeimman vuoren, Kilimanjaron huipulle, jouduin viimeisellä etapilla yhdeksän tunnin ajan päättämään tuhansia kertoja, että aion nousta ylös. Välillä joka askeleella. Päätin aina uudestaan ja toimin päätöksen mukaan.

Minkä päätöksen sinä aiot tehdä päivittäin?

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

Mitä tehdä, jos innostus loppuu alkuinnostuksen jälkeen?

On tärkeää ymmärtää, että innostus on tunne ja se tulee ajatuksistasi. Moni innostuu itsensä kehittämisen valmennuksista, videoista tai kirjoista, koska niistä saa innostavia ajatuksia. Kun ajattelet innostavia ajatuksia, olet myös innostunut. Sinä itse synnytät innostuksen. Jos siis innostus loppuu, se johtuu ajatuksista, jotka luovat jotain muuta kuin innostusta.

3 suurinta innostuksen tuhoajaa

  1. Teet arkisia asioita arkisesti.
    Arjesta ja mistä tahansa askareesta voi tehdä innostavan, kyse on omasta asenteestasi. Kaikesta ei tarvitse olla innostunut, mutta sekin on mahdollista.

  2. Pidät haluamaasi asiaa mahdottomana.
    Tämä ajatus laskee innostuksen hetkessä. Jokainen ihminen ajattelee näin joskus, joten siitä ei tarvitse yllättyä, eikä sitä tarvitse pelätä. Innostus palaa, kun huomaat meneväsi eteenpäin ja keskityt kuvittelemaan haluamasi asiat sinulle mahdollisina.

  3. Joku sinulle tärkeä ihminen lyttää suunnitelmasi tai tekemisesi.
    Hyvin todennäköisesti et voi myöskään välttyä tältä. Et voi säädellä sitä, mitä joku sanoo sinulle, eivätkä muiden sanomiset ole itsessään edes todellinen ongelma.

Varsinainen ongelma on se, mitä ajattelet siitä, mitä joku sanoo sinulle. Älä ota lannistavaa ajatusta niin vakavasti ja soita ihmisille, joiden tiedät tukevan sinua, kun haluat palauttaa innostuksesi.

Innostuksen palauttaminen pähkinänkuoressa

Palauta mieleesi, mitä sinä haluat ja lähde suunnittelemaan sitä. Kerää ympärillesi ihmisiä, jotka ovat innostuneita siitä, mitä sinä haluat luoda. Nämä ovat yksinkertaiset keinot innostuksen lisäämiseen. Tärkeimpänä, älä odota, että innostus tulee vain jostain, vaan luo se.

 

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

Harjoittele tämän valitsemista elämässäsi!

Harva on harjoitellut nauttimaan elämästä enemmän. Moni on harjoitellut kurjuutta, mutta ei nauttimista. Mielesi pystyy ihan mihin vain, kunhan vain kokeilet. Haluan innostaa sinua harjoittelemaan sellaisia tunteita, joita haluat kokea enemmän elämässäsi.

Päätä mitä tunnetta haluat kokea

Elämä on ennen kaikkea tunnetta. Elämäsi muuttuu hetkessä enemmän omannäköiseksi, kun mietit, mitä tunteita haluat kokea, ja keskityt enemmän niiden tuntemiseen. Saatat epäillä, onnistuuko se niin helposti. Onnistuu! Ei ehkä ensimmäisellä yrityksellä täydellisesti, mutta harjoittelemalla kyllä. Se tarkoittaa myös sitä, että sinun ei tarvitse muuttaa elämässäsi kaikkea nauttiaksesi siitä.

Elämäsi muuttuu hetkessä enemmän omannäköiseksi, kun mietit, mitä tunteita haluat kokea, ja keskityt enemmän niiden tuntemiseen.

Kun opit keskittymään haluamiesi tunteiden kokemiseen, elämästäsi tulee merkittävästi helpompaa. Miksi? Silloin otat vastuun omista tunteistasi, eivätkä ne ole riippuvaisia puolisostasi, työstäsi, unelmastasi tai minkään tavoitteen toteutumisesta.

Elämä on jatkuvaa harjoittelua

Voit ajatella kertomaani harjoitteluna. Etsi ja löydä itsellesi pieniä vinkkejä siitä, miten voit tehdä asioita omassa elämässäsi toisella tavalla. Tavoilla, jotka auttavat sinua saamaan elämässäsi enemmän sitä, mitä haluat ja elämään omannäköistäsi elämää.

Oma elämäni muuttui pikkuhiljaa, kun harjoittelin aluksi näkemään enemmän mahdollisuuksia, joita en ollut ennen nähnyt. Sen jälkeen harjoittelin valitsemaan työtehtäviä, jotka kiinnostivat kaikista eniten. Harjoittelin hengittämään syvemmin, jotta voisin olla energisempi. Harjoittelin kehittämään itseäni kaikilla elämäni alueilla. Harjoittelin valitsemaan ympärilleni inspiroivia ihmisiä. Harjoittelin tekemään pieniä muutoksia, joilla on isompi merkitys. Kaikki lähti yhden asian harjoittelusta, joka aloitti elämänkokoisen muutoksen.

Omannäköisesi elämä alkaa harjoittelusta.

Harjoittele valitsemaan elämääsi enemmän sitä, mitä sinä haluat.

 

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

Kaksi tärkeää asiaa muutoksesta

Elämässäni on tapahtunut todella isoja muutoksia viime aikoina. Tässä kaksi tärkeää asiaa muutoksesta, jotka haluan jakaa sinulle nyt.

1. Muutoksesta on aina mahdollisuus oppia todella paljon

Minusta ihmiset pelkäävät muutosta aivan turhaan.

Muutos on jotain, mikä pystyy tuomaan aina jotain parempaa, riippumatta siitä lähteekö muutos itsestä tai ulkopuolelta.

Tosin se tuo parempaa vain, jos itse pyrit katsomaan siihen parempaan suuntaan.

Muutos voi aina myös viedä huonompaan suuntaan, jos muutokseen ei halua vaikuttaa itse ja ohjata sitä tietoisesti eteenpäin.

Mitä isompi muutos on, uskon, että sitä enemmän siitä pystyy oppimaan. Oppiminen ei tapahdu automaattisesti, vaan se tulee pysähtyä kokemaan.

Jokainen muutos on siis lahja, joka voi opettaa sinulle merkittävästi.

Siitä on hyötyä koko loppu elämäsi ajan.

2. Muutos vaatii aina aikaa ja energiaa

Toinen merkittävä asia muutoksesta, minkä haluan jakaa sinulle jo nyt, on se, että mikä tahansa muutos vaatii aina aikaa ja energiaa.

Tuo on niin tärkeä lause, että toivoisin sinun lukevan sen useampaan kertaan.

Suurin osa ihmisistä yrittää tehdä muutoksia, ilman että käyttäisi siihen tarpeeksi omaa aikaa ja energiaa.

Vaikka jokin muutos tapahtuisi hetkessä ja tuntuisi, että se on nyt tehty ja tapahtunut, on tärkeää ymmärtää, että itse muutoksen prosessointi tarvitsee kuitenkin lisää aikaa ja energiaa.

Yksi osa sitä on kaikkien tunteiden käsittely, mikä ei välttämättä tapahdu hetkessä ja mistä ei tiedä kuinka kauan se kestää.

Monessa muutoksessa unohdetaan siis tunteet ja yritetään siirtyä tuntematta eteenpäin.

Uskon, että tuo voi aiheuttaa monia ongelmia tulevaisuudessa. On aina parempi tuntea se mikä tuntuu juuri nyt. Joskus sille ei ole aikaa tai mahdollisuutta juuri nyt. Silloin sille kannattaa järjestää mahdollisuus mahdollisimman pian.

Tärkeä osa omaa muutosprosessiani on ollut antaa tilaa kaikille tunteilleni.

Tulen kertomaan muutoksestani lisää tulevassa kirjeessä.

Muutokseeni liittyen...

Aloitimme eilen jälleen kerran Saa mitä haluat -verkkokurssin.

Siihen kuuluu kuusi LIVE-puhelua kanssani. Noissa puheluissa tulen jakamaan paljon siitä, mitä olen oppinut tässä matkan aikana ja miten olen hyödyntänyt kurssilla opettamaani Saa mitä haluat -prosessia siihen, että olen selvinnyt jälleen kerran eteenpäin ja päässyt nopeasti unelmatilanteeseen.

Onko sinulla jokin muutos, minkä sinä haluat toteutuvan elämässäsi?

Onko sinulla tavoitteita, joita sinä haluat toteuttaa, mutta ne ovat aivan liian vaiheessa?

Pääset mukaan vielä tämän viikon ajan ja tehdään muutosmatka yhdessä!.

 

Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

- Viikkokirje #503 -

 

Saa mitä haluat -verkkokurssin ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 9.6.    Ilmoittaudu mukaan nyt ››

Saa mitä haluat -verkkokurssin ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 9.6. Ilmoittaudu mukaan nyt ››