Toiminta

Neljä askelta unelmasi toteuttamiseen!

Joka päivä toteutetaan unelmia. Joka päivä joku jättää unelmansa toteuttamatta.

Kuulutko sinä toteuttajiin vai niihin, jotka jättävät omat unelmansa taakse?

Olen varma, että yksi syy siihen, miksi joku herää joskus hiljalleen katkeroituneena vanhuksena, on se, että hän jätti toteuttamatta omia unelmiansa.

Koska haluan, että sinusta, tai kenestäkään muustakaan suomalaisesta, ei tulisi katkeraa vanhusta, haluan muistuttaa sinua sinun unelmien toteuttamisesta.

 

Mikä on sinun unelmasi tällä hetkellä?

Jos vastauksesi on, että sinulla ei ole tällä hetkellä unelmaa, pysähdy miettimään ja kerro itsellesi mitä olet aina halunnut?

Olen varma, että sinulla on jotain, mitä olet aina halunnut. Riippumatta siitä, kuinka epärealistiselta se tuntuu, kirjoita unelmasi ylös.

Yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset eivät toteuta unelmiaan, on se, että he eivät usko niihin.

Yksi suurimmista syistä taas siihen, että ei uskota unelmien toteutumiseen, on se, että luulee, että ne joutuu toteuttamaan yksin.

 

Mitään unelmia ei koskaan tarvitse toteuttaa yksin.

Voi olla, että itse suoritus tai varsinainen toteutus tehdään yksin, mutta suurin osa työstä tehdään jo ennen varsinaista toteutumista. Sitä et joudu koskaan tekemään yksinPaitsi jos päätät tehdä yksin.

Triathlonistina varsinaisen kisasuoritukseen tein yksin, mutta siellä radalla en ollut koskaan yksin.

Kun Sir Richard Branson kiersi kuumailmapallolla maapallon ympäri, hän oli kapselissa ystävänsä kanssa. Sen lisäksi heillä oli iso tukijoukko maassa. Vaikka Richardin olo kapselissa saattoi olla yksinäinen hänen ystävänsä kanssa, silti he eivät olleet yksin.

 

Yksi parhaista tavoista unelmien toteuttamiseen

Vuosien varrella olen huomannut, että yksi parhaita tapoja omien unelmien toteuttamiseen, on se, että auttaa muita toteuttamaan heidän unelmiansa.

Mitä enemmän autat muita toteuttamaan heidän unelmansa, sitä todennäköisemmin tulet saamaan ympärillesi ihmisiä, jotka tukevat sinua sinun unelmissasi.

Tiedän kuitenkin paljon ihmisiä, jotka auttavat vain muita heidän unelmissaan, mutta eivät osaa itse ottaa apua vastaan oman unelmansa toteuttamiseen.

Jos tarjoat apuasi ja toinen kieltäytyy, se voi olla vain automaattireaktio.

Varmista asia ehdottamalla jotain konkreettista mitä sinä voit tehdä auttaaksesi.

Voit auttaa niin monin eri tavoin. Se kaikki on vain sinusta kiinni. Muista kuitenkin, että joillekin on tärkeää saada toteuttaa kaikki vaiheet itse. Se saattaa olla heidän unelmansa ja itse unelman toteutumista tärkeämpää.

Jos sinä olet se, jonka on vaikea ottaa apua vastaan, opettele sanomaan: "Kyllä kiitos, sinä voit auttaa minua".

 

Neljä erityistä askelta auttamaan unelmiasi toteutumaan:

  1. Auta jotain tuttua tai tuntematonta ihmistä hänen unelmansa kanssa. Voit kysyä keneltä tahansa, mikä on hänen unelmansa?
     
  2. Kun joku tarjoaa sinulle apua unelmasi toteuttamiseen, älä kieltäydy, vaan ota apu kiitollisena vastaan.
     
  3. Jotta joku voisi auttaa sinua, kerro unelmasi vähintään yhdelle ihmiselle.
     
  4. Älä jää vain odottamaan. Unelmiesi totetutuminen ei ole lopulta koskaan kiinni muista. Se on kiinni vain sinusta. Mieti, mitä sinä voit tehdä seuraavaksi oman unelmasi eteen.

 

Anna mennä ja varmistetaan yhdessä, että suomalaiset ovat maailman unelmientoteuttajia!

 

Ilkka Koppelomäki

 

Tilaa viikkokirje tästä:



 

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen
  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi
  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin
  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla

3 Askelta paremman loppuvuoden varmistamiseksi!

Nyt on hyvä aika ottaa hetki ja katsoa, mitä alkuvuodesta on tapahtunut ja mihin haluat vielä tänä vuonna päästä.

Muutokset eivät tule sattumalta. Ne eivät myöskään vain ilmesty elämään. Niiden eteen täytyy tehdä merkittävästi töitä. Uskon, että missä tahansa voi tulla aina paremmaksi, jos vain haluaa. Tärkeintä on kuitenkin se, että huomio on haluamissasi asioissa.


Tarkasta, mihin sinä olet päässyt tänä vuonna

Aloita sillä, että kerrot mistä kaikesta olet kiitollinen.

Sen jälkeen...

  1. Tarkasta, mitkä olivat sinun toiveet, unelmat, muutokset ja tavoitteet tälle vuodelle.

  2. Huomaa ja listaa asiat, jotka ovat menneet eteenpäin. Voit olla yllättynyt siitä, miten moni asia on muuttunut, jos vain olet tehnyt jotain.

  3. Uudelleenkirjoita tämän vuoden tavoitteet. Mitä se tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että moni asia on jo saattanut muuttua ja siksi on hyvä tarkastaa, että kirjoittamasi asiat ovat edelleen niitä, mitä sinä haluat. Voi olla että sinun tarvitsee muuttaa jokin ihan kokonaan, poistaa jotain listalta tai tehdä jotain pieniä muutoksia.

Jos sinulle on käynyt niin että nyt ensimmäistä kertaa kaivoit esiin vuoden alussa tekemäsi tavoitteet, tai tajusit että et ole sellaisia tehnytkään, ei mitään hätää. Kaikki on ok. Ihan oikeasti.

Joka tapauksessa voit tehdä yllä olevat asiat ihan samalla tavalla. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa. Joka tapauksessa moni asia on ihan varmasti myös muuttunut elämässäsi viimeisen puolen vuoden aikana. Muutosta on vain vaikea huomata, jos siihen ei kiinnitä huomiota.

 

Tavoitteiden tarkoitus

Tavoitteiden on tarkoitus ohjata sinua elämässäsi eteenpäin. Ne eivät ole elämän itsetarkoitus, vaan ne ovat suuntaviittoja, jotka auttavat sinua pysymään haluamallasi polulla ja toteuttamaan haluamiasi asioita.

Muista, että voit käyttää tavoitteitasi myös siihen, että teet elämästäsi helpompaa tai siihen että vähennät elämässäsi asioita.

Usein tavoitteet ajatellaan vain asioina, jossa tavoitellaan jotain lisää, tai pyritään johonkin menestykseen tai saavuttamiseen. Se on kyllä totta, mutta haluaisin sinun ymmärtävän tavoitteiden syvemmän merkityksen.

Se on se, että ne voivat auttaa sinua elämään tyytyväistä, hyvinvoivaa ja onnellista elämää. Jos asetat tavoitteita ja se ei tuo sinulle noita kolmea asiaa, suosittelisin tekemään jotain eri tavalla.

Mitä tahansa muutoksia haluatkaan elämääsi, tai mitä tahansa haluatkaan elämäsi olevan, käytä siihen tietoisesti asetettuja tavoitteita ja tulet huomaamaan että elämässäsi kaikki on mahdollista.

 

Ala elää omannäköistäsi elämää!

Mitä  toteuttaisit  elämässäsi,  jos  tietäisit,  että  sinulla  olisi  aina  voimavarat,  joiden  avulla  selviät  sekä  nykyisistä  että  tulevista  haasteista,  riippumatta  siitä  liittyvätkö  ne  kotiasioihin,  arkeen,  työhön,  unelmiin,  ihmissuhteisiin,  rahaan,  omaan  jaksamiseesi  tai  hyvinvointiisi?  

Haluan  kutsua  sinut  mukaan  inspiroivalle  matkalle,  joka  mahdollistaa  sinulle  muutoksia  ja  asioita,  joita  saatat  juuri  nyt  pitää  mahdottomana.  Tällä  matkalla  ymmärrät  sen,  että  saat  pitää  haluamiasi  asioita  mahdottomana  ja  silti  sinun  on  mahdollista  saavuttaa  ne.

Aloita matkasi kohti omannäköistäsi elämää Saa mitä haluat -kirjan avulla! 

 

Tsemppiä loppuvuoteen!

 Innostavin terveisin,

Ilkka Koppelomäki

 

Tilaa viikkokirje tästä:



 

Yhteystietosi ovat meillä turvassa: Emme myy tai anna niitä eteenpäin ilman lupaasi.

   Lupaamme:

  • Kertoa sinulle hyviä vinkkejä ja linkkejä itsesi kehittämiseen

  • Tuoda piristystä ja innostusta elämääsi

  • Palkita sinut tilaajana tarjouksilla ja mahdollisuuksilla ensimmäisenä sekä meidän että muiden valmennuksiin, tapahtumiin tai muihin tuotteisiin

  • Voit keskeyttää tilauksen tai muokata tietojasi milloin vain jokaisesta viestistä löytyvän linkin avulla