Tara Lange

"Ei me naiset niin monimutkaisia olla"

Upea parisuhdevalmentaja Tara Lange kertoo miehensä sanoneen:

Tehtäväni on kulkea kaksi askelta takanasi. Kun kaadut, otan sinut kiinni.

Parisuhteessa ei ole kyse kilpailusta, siitä kumpi on vahvempi tai kumpi kontrolloi enemmän. Kyse on siitä, että naiset saavat olla naisia ja miehet miehiä. Silloin kummallakin on hyvä olla.

Kun nainen saa olla oma feminiini itsensä, hän täyttyy feminiinisellä energialla, josta mies pääsee osaltaan nauttimaan. Naisen on tärkeää myös kunnioittaa miestään ja uskoa hänen vahvuuteensa. Miehen tehtävä parisuhteessa on olla horjumaton mies.

Siinä missä mies pysyy päätöksissään, naisen mieliala saattaa vaihdella. Kun olette päivällä sopineet menevänne leffaan, ja illalla nainen ei enää haluakaan mennä, ei ole kyse elokuvasta. Naisella ei vain sillä hetkellä ole kovin hyvä fiilis parisuhteestanne ja hän epäilee sen kestävyyttä. Älä jää tällaisessa tilanteessa pinnalliselle tasolle ja kysy mitä vikaa elokuvassa on, mene pintaa syvemmälle rakkauden tasolle.

"Ei me naiset niin monimutkaisia olla. Me oikeasti halutaan vaan sitä, että saadaan koko ajan rakkautta."

 

Lisää Tara Langen oivalluksia pääset kuulemaan Päivä Suhteelle -parisuhdevalmennuksessa!

 

 

 

 

Anna rakkautta riidan keskellä

Parisuhdevalmentaja Tara Lange jakaa ajatuksiaan riidan taltuttamisesta. 

 

Kaikki riidat sulaa rakkaudella.

Jos toinen on riidan aikana oman egonsa kourissa, on tärkeää, että toinen huomaa sen ja ottaa ensimmäisen askeleen kohti sovintoa. Nöyrtyminen on vaikeaa, kun toinen on juuri sanonut pahasti tai tehnyt jotain kamalaa.

Kun ymmärrät, ettei se pahantahtoinen riitapukari ole oikeasti hän, se ei ole hänen sielunsa eikä se ihminen, johon rakastuit, on ensimmäisen askeleen ottaminen helpompaa. Riitapukari on vain tilanteen ja egon uhri, joka on jäänyt pintatasolle.

 

Ole sinä teistä se vahvempi, joka menee syvemmälle tasolle.

Ymmärrä hänen pelkonsa, mene vastaan ja anna rakkautta. Tasapainoita toisen egoa antamalla rakkautta, ja päätä riita.

 

Lisää Tara Langen oivalluksia pääset kuulemaan Päivä Suhteelle -parisuhdevalmennuksessa!